Jättisuosittu Casumokin oli kerran tuntematon

Casumo on monen tuntema nettikasino. Se eroaa huomattavasti monista muista kasinoista, sillä kyseessä on maailman ensimmäinen seikkailukasino. Pelkän pelien pelaamisen lisäksi seurataan oman pikku Casumo-otuksen seikkailua maailman lävitse, sen kasvamista ja samalla uusien palkintojen sekä lahjojen keräämistä matkan varrelta erilaisiin etappeihin saapuessa.

Lahjat ovat pelaajalle itselleen vain eduksi, sillä ne ovat yleensä ilmaiskierroksia, talletusbonuksia tai muita mukavasti pelaamista sujuttavia lahjoja kasinolta pelaajalle. Kyseessä on eräänlainen pelaajien palkinto-ohjelma, joka voi pitkän ajan pelaamisen varrella kasvattaa muhkeaa pottia pelaajalle. Tänä vuonna Casumo täyttää 5 vuotta.

Casumon tarina alkaa

Casumokaan ei aina ollut suuri ja tunnettu. Sen perusti kuusi ruotsalaista kaveria vuonna 2012. Yhtiö perustettiin perustajien mukaan tylsyyden poistamiseksi maailmasta. Rinnakkainen universumi otti kaveruksiin yhteyttä ja pyysi heidän apuaan tässä tehtävässä.

Kasino aloitti toimintansa hieman pienempikokoisena kuin se on nykyään, mikä on uudelle kasinolle varsin ymmärrettävää. Tarjolla oli lähinnä NetEntin kolikkopelejä. Mainio konsepti seikkailukasinosta kuitenkin koukutti monet nopeasti eikä kulunut kauaakaan, ennen kuin kasino pystyi laajentamaan toimintaansa ja lisäämään pelivalikoimaan paljon muidenkin pelinvalmistajien erilaisia pelejä live kasinosta videopokeriin.

Nykyisin Casumon päämaja sijaitsee Maltalla nettikasinoparatiisissa, mutta toimistoja yhtiöllä on myös muun muassa Gibraltarilla sekä Barcelonassa, Espanjassa. Kasinon toiminnassa on mukana myös monia suomalaisia, jotka ovat toimivat monenlaisissa eri tehtävissä yhtiön monissa eri toimistoissa.

Nykyisin Casumo on jo oma universuminsa, jonka asukkaina ovat tietenkin itse pelaajat. Kasinon tuoreimpia uutisia pääsee lukemaan osoitteesta Casumokasino.com.

Verovapaita voittoja ja hauskoja maskotteja

Casumon pelikielenä on ollut jo alusta alkaen englanti, skandinaaviset kielet ruotsi ja norja sekä meille tuttu suomi. Se on aina koettu turvalliseksi pelipaikaksi ja voitot ovat kaikille EU:n sisällä pelaaville verovapaita, sillä kasinon lisenssi on Malta Gaming Authorityn myöntämä.

Kuten aiemmin mainitsimme, pelaaja saa aluksi mukaansa Casumon, pienen vaahtokarkin näköisen otuksen. Hahmo on alussa vielä pieni, köysivyötä käyttävä otus, mutta se saa pian vaatteiden vaihdoksen pelaajan päästessä ensimmäiselle etapille. Maskotti voi parhaiten, kun pelaaja pitää siitä huolta ja antaa sen seikkailla pelien seassa. Viimeisenä vyövärinä on tietenkin musta, jonka saavutettuaan on kasinolla jo todella VIP-tasoinen pelaaja.